Puhujat

Ota yhteyttä

Kirsi Alm-Siira

Monipuolisuus kuvaa iloista satakuntalaistoimittajaa ehkä parhaiten. Kirsiltä onnistuvat niin tiukkojen ja asiapitoisten tilaisuuksien vetämiset kuin nekin, joissa tarvitaan pilkettä silmäkulmassa ja huumoria.

Kirsi on totuttu näkemään MTV:n uutisstudiossa, mutta hän on kotonaan myös erilaisten seminaarien ja tapahtumien juontajana ja keskustelun vetäjänä. Kirsi aloitti urheilutoimittajana ja työuraan on mahtunut myös laaja-alaisesti kirjoittavan toimittajan ja radiotoimittajan hommia. Asiaa ilon kautta!

Juhani Henriksson

Hyvien tarinoiden suuri(kokoinen) ystävä. Arktisten vesien ja erämaiden erikoismies. Toimittaja, juontaja ja selostaja suurella tunteella. Isä.

Urheilutoimittajana, tuottajana, selostajana ja juontajana vuodesta 1997 (MTV, Nelonen, Urheilukanava, Radio Sport FM), Salibandyliiton viestintäpäällikkö 2013-2016. TV-ohjelma Arktisten vesien vastaava tuottaja vuodesta 2012.

Vaativissa, nopean omaksujan erikoistilanteissa kypsynyt luovan tekemisen ammattimies, joka puhuu, selostaa ja juontaa. Kielitaitoinen.

Mervi Kallio

Urheiluhullu urheilutoimittaja, jossa on virtaa kuin Suomen ensimmäisessä ydinvoimalassa. Johtunee siitä, että Mervi on viettänyt lapsuutensa Loviisassa. Rakkaus jalkapalloon toi hänet Helsinkiin ja Mäkelänrinteen lukioon. Omien sanojensa mukaan korvasi jalkapallossa lahjattomuuden armottomalla asenteella.

Mervi työskenteli mediaopintojensa ajan, ja pitkään vielä valmistumisen jälkeen lentoemäntänä. Nykyään hän matkustaa lähes puolet vuodesta Formula1 -sirkuksen mukana MTV Sportin toimittajana. Kotimaahan ehtiessään, hänet nähdään usein Maikkarin Tulosruudussa tai Huomenta Suomen sohvallla juontajana. Lisäksi Mervi pitää myös esiintymisvalmennuksia yrityksille ja yksityisille henkilöille.

Mervi on kotonaan kaikkialla – Monacosta Muonioon. Monipuolisuus, välittömyys ja aseista riisuva hymy ovat Mervin ehdottomia vahvuuksia. Häneltä onnistuvat niin virallisten kuin rentoa heittäytymistä vaativien tilaisuuksien vetämiset, sujuvasti suomeksi ja englanniksi.

Jesse Kamras

Vappuaaton juhlahumuun syntynyt Jesse on tiimipelaaja ja bonuksena hauska seuramies!Monipuolisuutensa ja vahvan toimittajataustansa ansiosta Jesse sopii juontajaksi niin tyylikkäisiin juhliin kuin rentoihin tapahtumiin.

Jesse toimi Puoli seitsemän -ohjelmassa toimittajan ja juontajan roolissa ennen nykyistä pestiä Huomenta Suomessa.Hän on luonut uraa useissa YLE:n ruotsinkielisissä ohjelmissa, niin television kuin radion puolella ja juontanut Yleisradion tapahtumia, kuten musiikkifestivaaleja. Jesse toimi lisäksi neljän vuoden ajan freelance-toimittajana New Yorkissa.

Suomi, ruotsi ja englanti taittuu sujuvasti. Mikään aihe ei ole Jesselle vieras paneelikeskustelujen moderointiin. Sydäntä lähellä on rakkaus ruoanlaittoon ja musiikkiin.

Eva Kela

Eva on kokenut puhuja ja haastattelija. Monipuolinen osaaja, joka on toiminut toimittajana ja juontajana lähes 20 vuotta sekä tv:ssä että radiossa. Hän on toimittanut, juontanut ja käsikirjoittanut lifestyle-, makasiini- ja asiaohjelmia ruotsinkieliselle YLE:lle, Neloselle, MTV:lle ja Radio Helsingille. Esim. Huomenta Suomi (MTV), Min Morgon (YLE FEM) ja Huvila ja huussi (Nelonen). Hän pitää myös luentoja mielenterveydestä.

Helposti lähestyttävä, yleissivistynyt ja innostava Eva hoitaa tilanteet sujuvasti, aihepiireistä ja olosuhteista riippumatta.Henkilöhaastattelut, yhteiskunta, kulttuuri ja viihde, kirjallisuus ja musiikki sekä lifestyle ja terveys ovat hänelle mielenkiintoisia alueita.

Hän työskentelee suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja italiaksi.

Joanna Kuvaja

Alunperin mikkeliläinen Joanna on kolmekymppinen kahden pienen pojan äiti, rempseä sekä sanavalmis juontaja.Huumori ja rento tyyli ovat Joannan tavaramerkkejä.

Ennen yrittäjän uraa Joanna asui 3,5 vuotta Italiassa ja työskenteli kansainvälisellä ravitallilla. Vuosi 2007 muutti elämän, kun hän osallistui Miss Suomi -kisoihin sijoittuen 2. perintöprinsessaksi ja kansansuosikiksi. Aitous toimi, ja siitä asti Joanna on työskennellyt ahkerasti ympäri Suomea juontaen erilaisia tapahtumia, messuja, muotinäytöksiä, yritysten juhlia ja seminaareja.

Nyt Joanna on toiminut pääsääntöisesti YLE:llä ja MTV:llä juontajana ja toimittajana. Taustalta löytyy mm. raviohjelmia, Teknavi, Elixir ja Huomenta Suomi.

Vahvimmillaan Joanna on juontajana suomen kielellä, mutta tarvittaessa englanti ja osittain italiakin sujuu.

Nicke Lignell

”Made in Ekenäs, iloisella 60-luvulla”, saammeko esitellä Nicke Lignell!

Nicke lähestyy asioita teatterimaailmasta lainatulla ryhmäpelitekniikalla: ”ihminen edellä – asiat seuraa mukana!”

Nicke valmistui Teatterkorkeakoulusta 1991 ja alkuvuodet teatteri vei kaiken ajan. Akvaariorakkaus-elokuvan (1993) myötä tie johti elokuvien ja TV:n maailmaan.Jossain vaiheessa musikaaliroolit toivat myös lauluesiintymisiä kuvaan. Kesätoimittajan tausta ja luontainen uteliaisuus ovat varmaan syy Nicken kiinnostukseen monenlaisia teemoja kohtaan. Siitä matka juontajan pesteihin oli lyhyt.

Nicke on dynaaminen ja hyväntuulinen juontaja joka kokemuksellaan vie niin juhlan ja seminaarin kuin keskustelunkin toivottuun maaliin – suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Raakel Lignell

Raakel on kulttuurin moniottelija! Viulisti, tuottaja, tv-toimittaja, juontaja, kolumnisti ja tietokirjailija.

Raakel on musiikin maisteri, tehnyt uran viulistina ja myöhemmin tuottanut mm Art Goes Kapakka-festivaalia, Svenska Teatern, musikaaleja. Ollut UMO JazzOrchestran sekä Jumo JazzClubin toiminnanjohtajana, juontanut ja käsikirjoittanut tv-ohjelmia (Levyraati, Studio55, Terve Aamu, Hyvää elämää /MTV), kirjoittanut tietokirjoja sekä luennoinut ympäri Suomea hyvinvoinnista. Hän on toiminut myös MTV Uutisten kolumnistina.

Raakel on helposti lähestyttävä, sisältöön paneutuva juontaja sekä keskustelun vetäjä. Suurimmat mielenkiinnon kohteet ovat kulttuuri ja hyvinvointi. Empatia ja kyky kuunnella ovat Raakelin tavaramerkkejä.

Hän työskentelee molemmilla kotimaisilla kielillä ja nauttii henkilöhaastatteluista!

Tapio Nurminen

Tapio on pitkän linjan räväkkäsanainen ulkomaankirjeenvaihtaja, taloustoimittaja, juontaja ja mediayrittäjä.

Suomen pitkäaikaisin ja kokenein Saksan ja Keski-Euroopan kirjeenvaihtaja (vuodesta 1995). Toimittajan urasta suurin osa onkin tehty ulkomailla, ensin Moskovassa ja sen jälkeen Saksassa.

Tapsa tuntee kansallisen ja kansainvälisen, erityisesti eurooppalaisen sekä saksalaisen politiikan ja talouden koukerot ja seuraa aktiivisesti ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua. Sujuva saksan ja englannin kielen taito. Toimittajan työn ohella oman sisällöntuotantoyhtiön vetäjä vuodesta 1998.

Nina Rahkola

Uutisia rakastava Nakkilan nahkiaisparonitar! Energinen Nina viihtyy itseään älykkäämmässä seurassa toivoen, että osa fiksuudesta olisi tarttuvaa.

Työskennellyt toimittajana, juontajana ja tuottajana viimeiset kymmenen vuotta pääasiassa MTV Uutisissa, 45 minuuttia -ohjelmassa sekä Huomenta Suomessa. Syksyllä 2017 Maikkarilla nähtiin dokumentaarinen tv-sarja Say What, jossa Nina on esiintyjän ja journalistin rooleissa.

Luontainen uteliaisuus ja kyky kiinnostua aiheesta kuin aiheesta. Syvä rakkaus hyviä keskusteluja ja perusteltuja mielipiteitä kohtaan.

Ivan Puopolo

20 vuotta mediassa viettänyt Ivan on haastatellut satoja ihmisiä aina talonmiehistä pääministereihin, ja tehnyt ohjelmia kvanttimekaniikasta kainalopieruihin. Jos siis tilaisuutesi on jotakin näiden väliltä, se hoituu!

Juontaja-toimittaja Huomenta Suomi (MTV3), Strada (TV1), Prisma Studio (TV1) ja Radio Nova. Juontaja-käsikirjoittaja Thank God It’s Puopolo (YleX). Lisäksi Ivan on tehnyt ohjelmia ja käsikirjoituksia useille muille radiokanaville ja televisioon.

Ivan on tolkuttoman kiinnostunut tieteestä. Hän hallitseekin suhteellisuusteorian ylivoimaisesti parhaiten koko Nouhaun tiimistä. Jos Ivania pyydetään ylistämään tieteellistä maailmankuvaa tai moukaroimaan huuhaata, he´s in! Tosin hän tekee sen pyytämättäkin.

Ja lopuksi vielä pari faktaa: Ivan on satakahdeksankymmentäyhdeksän senttimetriä pitkä ja tarkahko yhdyssanoista.

Mika Saukkonen

Kouvolalaisen pitkä ura alkoi 90-luvun puolivälissä silloisessa Tulosruudussa. MTV, Huomenta Suomi ja MTVSport ovat siivittäneet luokanopettajan koulutuksen saaneen Mikan mediamaailmaan. ”Kotkat lentävät joskus matalalla, kanat eivät koskaan korkealla.”

Mika on profiloitunut urheilumieheksi selostusten ja urheiluankkurointien myötä. Hockey Night yhdessä Timo ”Juti” Jutilan kanssatoi hänet viimeistään suuren yleisön tietoisuuteen. Kukapa ei muistaisi oransseja takkeja!

Radio Nova ja tietokirjailijan ura ovat tuoneet perspektiiviä muihinkin aihealueisiin.

Mika on live-tilanteiden erikoismies, jolla on runsaasti kokemusta keskustelujen vetämisestä. Parhaimmillaan hän on yksi vs. yksi tilanteissa, jotka vaativat nopeaa reagointia. Liikunta ja urheilu lähellä sydäntä, mutta myös politiikasta luonnon monimuotoisuuteen ja siltä väliltä löytyy osaamista. Tosissaan mutta ei vakavasti!

Jukka Viljanen

Seikkailujuoksija ja yrittäjä Jukka Viljanen on ainoana ihmisenä maailmassa juossut yksin Saharan autiomaan halki. Hän on myös johtanut useita kansainvälisiä retkikuntia Kalaharin autiomaassa ja Grönlannin jäätiköllä.

Koulutukseltaan Jukka on ekonomi ja työskenteli yli kymmenen vuotta liike-elämän palveluksessa, kunnes juoksu vei sydämen.

Jukan ehdottomana vahvuutena on kyky yhdistää kovien seikkailujen tuoma kokemus ja osaaminen yritysten arkipäivään. Jukan luentojen avainsanat ovat: tavoitteet, tahto, asenne, henkiset esteet, motivaatio, uudistuminen, innostus, tiimityö ja johtaminen.

Jukka luennoi sujuvasti suomeksi ja englanniksi.



Virvatuulia Nurminen

NOUHAU PRODUCTIONS
Talous- ja hallintojohtaja

NOUHAU PROFESSIONALS
Toimitusjohtaja

P. +358 45 112 5264

Kristiina Rintala-Levonen

NOUHAU PRODUCTIONS
Kaupallinen johtaja

NOUHAU PROFESSIONALS
Asiakkuusjohtaja

P. +358 40 525 9060